Eilen oltiin jo Pilvenmäellä tokoreeneissä ja Hile oli vauhdikas :)
Nyt luoksetulon seisominen toimii sillä pallon heitolla alakautta ja ruutu on vahvistunut sen myötä, kun luoksetulon palkka on välillä ruudussa. Hyppynoudot meni myös hienosti sekä puu että metallikapulalla. Liikkeestä istuminen myös hieno.
Kaukoja sen sijaan tarvii nyt reenata paljon. Jumitti aluksi seisomaan nousuissa ja meinasi myös tulla reilusti kohti, vaikka otin pari metrin päästä. Näistä Hile tykkää ihan hirveesti, eli reenin paljous ei kyllästytä Hilettä onneksi :)
Hilen kanssa kisaamme agilityssa 3.-luokassa ja tokossa meillä on oikeus erikoisvoittajaluokkaan. BH-koe on myös suoritettuna, vaikkemme PK-puolen lajeja sen enempää ole harrastaneetkaan. Näyttelyistä Hilen on saavuttanut juniori-voittajan tittelin vuonna 2005, Suomen muotovalion arvon 2v ja yhden päivän iässä, Hollannin erikoisnäyttelyssä vuonna 2006 Hile voitti valioluokan urokset ja vuonna 2007 kävimme Venäjällä ja saimme Venäjän muotovalion arvon ja RKFV-07 tittelin. Maaliskuussa 2009 kävimme Liettuassa ja sieltä saimme viimeiset cacibit kansainvälistä muotovalion arvoa varten sekä Liettuan muotovalion arvon ja Liettuan voittaja -09 tittelin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti