Eilen oltiin 12km pyörälenkillä, Joni, Leeni ja minä sekä Hile. Hile jaksoi tosi hienosti koko lenkin, vaikka tälläiset huippupitkät lenkit ovat jääneet tyystin tekemättä. Hile sai olla suurimman osan lenkistä vapaana, vain keskusta-alueella eli 2-3km pidin sen hihnassa. Ja onneksi vain saman verran oli asfalttia, loput hiekkatietä. Puolessa välissä pysähdyimme leikkipuistoon laskemaan mäkeä ja Hile pääsi uimaan ja juomaan. Venyttelin sen kotiin päästyäemme kahteen kertaan läpi. Pelkäsin, että se tulisi tuollaisesta vauhtilenkistä kipeäksi ja tänään meillä on Anskun kanssa yksityistunti Jaakko Suoknuutilta. Mutta eipä sitä tunnu mikään vaivaavan. Turhaa taas murehdin. Eli tarvii siis tehdä useemmin näitä meidän pyöräretkiä.
Vappuviikonloppuna tuli taas reenaituakin, tosin ihan kotosalla. Hyvin sujuu kaikki liikkeet, vaikkakaan luoksetulon pysäys ei ole niin nopea kuin pitäis ja kaukoissa maasta seisomaan nousu jumittaa. Eli näitä tarvis vielä ennen kisoja ottaa enemmän, muita liikkeitä unohtamatta.
Hilen kanssa kisaamme agilityssa 3.-luokassa ja tokossa meillä on oikeus erikoisvoittajaluokkaan. BH-koe on myös suoritettuna, vaikkemme PK-puolen lajeja sen enempää ole harrastaneetkaan. Näyttelyistä Hilen on saavuttanut juniori-voittajan tittelin vuonna 2005, Suomen muotovalion arvon 2v ja yhden päivän iässä, Hollannin erikoisnäyttelyssä vuonna 2006 Hile voitti valioluokan urokset ja vuonna 2007 kävimme Venäjällä ja saimme Venäjän muotovalion arvon ja RKFV-07 tittelin. Maaliskuussa 2009 kävimme Liettuassa ja sieltä saimme viimeiset cacibit kansainvälistä muotovalion arvoa varten sekä Liettuan muotovalion arvon ja Liettuan voittaja -09 tittelin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti