Olimme alkuviikon Humppilassa ja oli aikaa miettiä eroahdistushommaa. Löysin tosi hyvän sivun jossa on selkeä harjoitusohjelma:
http://koiratarhat.com/16
Sitä olen nyt vähitellen tehnyt, yleensä sisällä, mutta ulkonakin sitä tulee harjoiteltua, kun menee Leenin kanssa leikkipuistoon ja koirat täytyy jättää johonkin puuhun tai aitaa kiinni puiston ulkopuolelle, niin välillä käy kehumassa tai jos on muistanut ottaa nameja mukaan, käy palkkaamassa niillä. Ostin myös serene UM-tabletteja joita annan vain Höpille, aloitin ne vasta tänään, joten katsotaan toimiiko ne Höpillä.
Nyt ollaan siis edistytty niin paljon, että ulkona Höpi ei kilju mun perään niinkuin ennen on tehnyt. Kaupan ulkopuolelle jättäminen ei ole ollut ongelma vaan ne tilanteet jolloin se näkee mut. Sisällä oven taakse en ole uskaltanut jättää niin kauaksi aikaa kuin ulkona olen jättänyt, sisällä ollaan tehty ihan sekuntteja kestäviä aikoja, koska Höpi ei ole rento, mutta ei hermostunutkaan, Fasu ja Hile sensijaan makaavat sängyllä ja odottavat namipalkkaa. Nyt tämän harjoittelun aikana Höpi kulkee vielä enemmän mun perässä sisällä kuin ennen.
Hilen kanssa kisaamme agilityssa 3.-luokassa ja tokossa meillä on oikeus erikoisvoittajaluokkaan. BH-koe on myös suoritettuna, vaikkemme PK-puolen lajeja sen enempää ole harrastaneetkaan. Näyttelyistä Hilen on saavuttanut juniori-voittajan tittelin vuonna 2005, Suomen muotovalion arvon 2v ja yhden päivän iässä, Hollannin erikoisnäyttelyssä vuonna 2006 Hile voitti valioluokan urokset ja vuonna 2007 kävimme Venäjällä ja saimme Venäjän muotovalion arvon ja RKFV-07 tittelin. Maaliskuussa 2009 kävimme Liettuassa ja sieltä saimme viimeiset cacibit kansainvälistä muotovalion arvoa varten sekä Liettuan muotovalion arvon ja Liettuan voittaja -09 tittelin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti