KANS FIN RU LT MVA JV-05 RKFV-07 LTV-09 BH TK1 TK2 Puuparran Lassi "Hile" 7v
Hilen kanssa kisaamme agilityssa 3.-luokassa ja tokossa meillä on oikeus erikoisvoittajaluokkaan. BH-koe on myös suoritettuna, vaikkemme PK-puolen lajeja sen enempää ole harrastaneetkaan. Näyttelyistä Hilen on saavuttanut juniori-voittajan tittelin vuonna 2005, Suomen muotovalion arvon 2v ja yhden päivän iässä, Hollannin erikoisnäyttelyssä vuonna 2006 Hile voitti valioluokan urokset ja vuonna 2007 kävimme Venäjällä ja saimme Venäjän muotovalion arvon ja RKFV-07 tittelin. Maaliskuussa 2009 kävimme Liettuassa ja sieltä saimme viimeiset cacibit kansainvälistä muotovalion arvoa varten sekä Liettuan muotovalion arvon ja Liettuan voittaja -09 tittelin.

sunnuntai, 23. toukokuuta 2010

kevät ja kesäkin on jo tullut :)

Höpi ja Fasu yllä ja alla Hile


Viikko sitten oltiin Hilen kanssa erittäin antoisassa Korrien tokokoulutusviikonlopussa ja tänään päästiin pitkästä aikaa agilityreeneihin. Itse en nyt vaan pääse juurikaan juoksemaan, joten tämä kesä reenataan taas pikkuteknikkajuttuja eikä kisoihinkaan päästä.

Korrien koulutuksen jälkeen leikkasin Hilenkin kaljuksi, Höpi ja Fasu saivat jo alkukuusta uudet kampaukset :)

0 kommenttia: