KANS FIN RU LT MVA JV-05 RKFV-07 LTV-09 BH TK1 TK2 Puuparran Lassi "Hile" 7v
Hilen kanssa kisaamme agilityssa 3.-luokassa ja tokossa meillä on oikeus erikoisvoittajaluokkaan. BH-koe on myös suoritettuna, vaikkemme PK-puolen lajeja sen enempää ole harrastaneetkaan. Näyttelyistä Hilen on saavuttanut juniori-voittajan tittelin vuonna 2005, Suomen muotovalion arvon 2v ja yhden päivän iässä, Hollannin erikoisnäyttelyssä vuonna 2006 Hile voitti valioluokan urokset ja vuonna 2007 kävimme Venäjällä ja saimme Venäjän muotovalion arvon ja RKFV-07 tittelin. Maaliskuussa 2009 kävimme Liettuassa ja sieltä saimme viimeiset cacibit kansainvälistä muotovalion arvoa varten sekä Liettuan muotovalion arvon ja Liettuan voittaja -09 tittelin.

maanantai, 12. syyskuuta 2011

Tokon voittaja-luokasta vihdoin se kauan haettu ykköstulos!!!

Eilen olimme oman seuran järjestämissä tokokisoissa yli kahden vuoden tauon jälkeen. Reenattu oli aika vähän, kaikkea kivaa ja innostavaa olimme tehneet ja jotain pikkujuttuja, että sais jotain liikkeitä tarkemmiksi. Reenit olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä, koska sellaiset liikkeet jotka olivat ennen epävarmoja, sujuivat nyt hyvin tai suht hyvin :)

paikalla makuu 10
seuraaminen 8 (viiminen perusasento vaati lisäkäskyn...)
liikkeestä istuminen 10
luoksetulo 5 (seisominen tapahtui vasta maahanmenomerkin kohdalla...)
ruutu 8 (luulin jo, että tämä liike oli nolla, kun Hile meni ruudun sivulle seisomaan, odotin vähän aikaa ja sitten käskin uudestaan, jolloin Hile meni hienosti keskelle ruutua!)
hyppynouto 10
metallinouto 10 (tämä oli täydellinen!!! mutta viimeiset pari-kolme viikkoa Hile on saanut ruokansa noutamalla metallin ensin, pito on parantunut todella paljon!!!)
tunnari 10
kaukot 7 (Hile liikkui sivulle ja taakse todella paljon ja vaati yhden lisäkäskyn, luulin, että tämänkin ois liikkumisen takia ollut nolla...)
kokonaisvaikutus 10

Yhteistulos 272p ja luokkavoitto!!!

Jes, tätä ykköstulosta on sitten haettu ja odotettu! Seuraavaksi menemme seuraavaan luokkaan, ehkä joskus ensi vuonna.

0 kommenttia: