Agilitykisoissa Jyväskylässä

Eilen olimme Hilen kanssa todella pitkästä aikaa agilitykisoissa, siitä on melkein kaksi vuotta, kun olemme viimeksi kisanneet.

Kisasimme kakkos-luokassa, ekana oli agilityrata joka meni muuton loistavasti, mutta Hile hyppäsi muurin ennen putkea, kun se olisi pitänyt hypätä vasta sen jälkeen. Hyppyradalta saimme vitosen kepeiltä. Kepeille menokulma oli todella vaikea, Hile kyllä meni oikeasta välistä sisään, mutta sitten jäi pari keppiä välistä, joten otimme alusta ja siitä tuli pari sekuntia yliaikaa, mutta silti voitimme luokkamme!

Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että kaikki ne hienot ohjauskuviot joita olemme harjoitelleet ja joita käytin, onnistuivat hienosti! Se, että mun ei tarvi jarrutella tai himmailla, vaan saan ohjata ja mennä eteenpäin ja luotan koiraani, tuntuvat hyvältä. Ei enää lähetä ja pelasta meininkiä, niinkuin silloin Höpin kanssa aloitellessani agilityn harrastamista.

Agilitykurssilla :)

Olin viime viikonloppuna Turussa schapendoesien agilitykurssilla. Kouluttajana meillä oli Janita Leinonen. Kurssi oli kyllä todella hyvä ja tuli tarpeeseen. Lauantaina aivoni olivat vielä äitiyslomalla, enkä osannut enkä muistanut mitään, mutta sunnuntaina ne alkoivat jo toimimaan :) Nyt kun pääsisi vielä reeneihin useammin, niin voisi harjoitella ja muistella oppeja, niin ne voisivat jäädä päähänkin!

Sain myös eläinlääkärin todistuksen Hilelle kastroinnista ja lähetin sen kennelliittoon. Saa nähdä meneekö se läpi, jotta pääsisimme vielä joskus näyttelyihin.

Loppukesän kuulumisia

Kesä on mennyt lomaillessa nopeasti ja äitiyslomakin alkaa jo huomenna.

Kuumuus ei ole tänä kesänä keleistä huolimatta haitannut niin paljoa koiria lyhyen turkin vuoksi. Hilekin on jaksanut loistavasti ne harvat reenit jotka olen ehtinyt ja jaksanut tehdä. Kyllä se ruudun keskikohtakin toivottavasti alkaa löytyä...

Suuri vatsani ei ole onneksi haitannut lenkkeilyä tms aiemmin, mutta nyt alkaa jo kävely olla hidasta ja lyllertävää :) mutta onneksi se on ohi menevää!

Höpillä oli aika rankkaa nuo helteet, öisinkin se hengitti tosi raskaasti ja luulin jo ettei se selviä niistä. Sen käytös on myös alkanut vanhemmiten muuttua aika oudoksi, esim kaikki hoitotoimenpiteet on yhtä tuskaa ja se laittaa ihan hysteerisenä hanttiin, vaikka kuivaisin vain tassuja lenkin jälkeen. Se myös tärisee aika paljon, mutta edelleen se tekee samat lenkit mun kanssa kuin muutkin (tosin Hile pääsee Jonin kanssa juoksulenkeille, ennätys on 16km kerralla...)

Tiukensin myös vähän kuria kesän aikana, Hile ja Fasu kun alkoivat haukkua sellaisia vastaantulevia koiria jotka haukkuivat meille. Katsoin oppia "koirakuiskaaja" ohjelmasta, siinä on todella hyviä vinkkejä. Nyt käsken koirien pääsääntöisesti kulkea mun takana, olin sitten yksin tai rattaiden kanssa liikkeellä. Pelkästään se jo auttoi, mutta jos joku alkaa murista tai häntä ja korvat nousee, niin mun ei tarvi kuin murahtaa, niin kuri palautuu heti.

reeneissä pitkästä aikaa

Nyt ollaan käyty Hilen kanssa jo kahtena tiistaina seuran tokoreeneissä, että saatais jotain aikaiseksikin :)

Reenit ovat menneet niin hyvin, että olen jopa harkinnut kisoihin ilmoittautumista vielä ennen laskettua aikaa... Ruudussa ja sen keskikohdassa on vaan edelleen tekemistä ja kaukoissa Hile taas liikkuu aika paljon sivulle... Eli harkitsen kuitenkin vielä uudestaan kisoihin ilmoittautumista, pääsenköhän edes kunnolla käveleen tän mahani kanssa sillon jollen ole jo synnärillä...

kevät ja kesäkin on jo tullut :)

Höpi ja Fasu yllä ja alla Hile


Viikko sitten oltiin Hilen kanssa erittäin antoisassa Korrien tokokoulutusviikonlopussa ja tänään päästiin pitkästä aikaa agilityreeneihin. Itse en nyt vaan pääse juurikaan juoksemaan, joten tämä kesä reenataan taas pikkuteknikkajuttuja eikä kisoihinkaan päästä.

Korrien koulutuksen jälkeen leikkasin Hilenkin kaljuksi, Höpi ja Fasu saivat jo alkukuusta uudet kampaukset :)

Lunta ja pakkasia odotellessa

Elämämme pyörii nyt töihin paluuni jälkeen normaalin arjen ympärillä eli aika vähiin on koiraharrastukset jääneet. Tosin nyt täällä on tauko normi reeneistä ja nyt sain itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin maneesireeneihin jotka alkaa tammikuussa. Samalla olen harkinnut Hilen vatsan ja jalkojen ajelua, koska maneesireenien jälkeen vaikka kuinka pesis koko koiran, niin seuraavana aamuna kämppä on kuin hiekkalaatikko... Nykyään minusta on tullut entistä mukavuuden haluinen ja mahdollisimman paljon asioita ennakoiva, että sais tän arjen pyörimään ja ehtis nukkuunkin kunnolla. No sittenpähän on enemmän intoa reenata kun on pidetty koulutustaukoa. Syksyn aikana ehdimme kuitenkin muutamissa yhteisissä tokoreeneissä käymään ja kyllä tauko on toisaalta tehnyt hyvää, Hile alkaa paljon selkeemmin tajuumaan esim ruutua.

Kaikkein eniten tällä hetkellä harmittaa, kun ei pääse arkena tekemään kunnon metsälenkkejä. Aamuisin ennen töihin lähtöä käymme kyllä metsässä, mutta en täällä susi ja karhu seudulla uskalla mennä tuonne umpimetsään pimeellä ja iltapäivällä kun pääsen töistä, metsässä on kaikki muut ulkoiluttamassa koiriaan ja myöhemmin on taas jo niin pimeää ettei silloinkaan pääse. Onneksi aamulla ennen kuutta täällä ei liiku ketään muu, niin Hile saa juosta melkein koko lenkin vapaana, sitä se kaipaa kaikkein eniten, remmin päässä se sekois hyvin äkkiä... Viikonloppuisin onneksi pääsemme korvaamaan edes osan tästä ongelmasta, tosin muutama viikonloppu sitten metsässä ollessamme lähistöllä oli varmasti karhu tai susi. Hile joka juoksee normaalisti edestakas pysyen kuitenkin näköetäisyydellä koko ajan, alkoi yhtäkkiä haistella ilmaa häntä pystyssä ja tuli jalkoihini ja kulki siinä muutaman sata metriä koko ajan ilmaa haistellen ja sitten taas jatkoi juoksemistaan. Koskaan aiemmin se ei ole reagoinut noin mihinkään, eli oman olettamukseni mukaan sen oli pakko olla joku isompi petoeläin. Hile nimittäin vaan innostuu kaikista muista eläimistä joihon olemme törmänneet... Olisi todella mielenkiintoista vielä Hile konekarhutestiin ihan siinä mielessä, että tietäisin miten se reagoi jos se haistaa lenkillä karhun.

Pari viikkoa sitten Hile oli normaalia kärttyisempi ja itse epäilin virtsakiteitä, joten vein sen pissanäytteen eläinlääkärille tutkittavaksi. Onneksi siitä ei löytynyt mitään, mutta sitten tulee taas itselle sellainen olo, että johtuuko sen ajoittainen kärttyisyys juuri siitä, etten ehdi tekemään sen kanssa niin paljon kaikkea niin kuin aiemmin...

Kaikkea on taas ehtinyt tapahtua

Nyt olen ollut jo melkein kuukauden päivä töissä ja koirien yksinolo sujuu hienosti! Olen aina välillä kysellyt naapurilta, että kuuluuko meiltä meteliä ja nyt on parin ensimmäisen viikon jälkeen ollut hiljaista.

Agility ja tokoreenit on ikävä kyllä jääneet nyt tosi vähiin, nyt on pääasia, että saan kaikki koirat lenkitettyä ja väsytettyä, jotta ne jaksavat olla päivän yksin. Parhaiten se onnistuu metsälenkeillä ja jäljestyksellä tai ihan vaan namien etsinnällä heinikosta.

Reilu viikko sitten meille sattui pieni onnettomuus, kun olin tullut töistä ja pötköttelimme Leenin kanssa sängyllä ja luimme kirjoja. Hile tuli viereemme rapsuteltavaksi ja Leeni seisoi polvillaan Hilen vieressä kunnes yhtäkkiä horjahti kyljellään makaavan Hilen päälle... Hile teki pari nopeaa paimentikkausta ja syöksyi sängyn alle. Minä pelästyin tietysti ihan hirveästi ja Leeni tottakai myös. Verta ei onneksi tullut kuin ihan vähän enkä tietenkään saanut katsottua haavaa kunnolla, kun se oli osittain hiusten alla, korvan yläpuolella. Ensin luulin, että kaksi reikää jotka siinä olivat, olisivat kulmahampaista, mutta myöhemmin kun sain katsottua haavaa paremmin, siinä näkyi selvät etuhammasrivistöt. Kävimme samana iltana lääkärissä hakemassa antibioottikuurin.

Olen aiemminkin ollut tai pikemminkin oppinut olemaan Hilen kanssa varovainen ja usein olen käskenyt sen pois joistain tietyistä tilanteista, esim jos se makaa sylissä ja Leeni on tulossa viereen, niin ajan Hilen pois, koska se on liian kärkäs puolustamaan asemaansa. Tämän tapauksen jälkeen olen tarkkaillut sitä vielä enemmän ja ennakoinut vastaavia tilanteita käskemällä sitä menemään muualle. Yleensä Hile vaan murisee, mutta se on kyllä meidän koirista se joka ottaa hampaat ensimmäisenä käyttöön. Sen huomaa jo joka päiväisessä elämässä pelkästään siitä, että jos tulee muita koiria lenkillä vastaan ja jos itsellä on nameja mukana tai jos Hile kuvittelee, että mulla on nameja kädessä, se puree häikäilemättömästi sormille ja hampaat on ihan selkeästi se jolla se purkaa turhautuneisuutta tuossa tilanteessa. Ei kauhean toivottu ominaisuus perhekoiralle... Ja toisaalta taas en saa sitä aina koulutustilanteessa repimään kanssani lelua, joten onkohan se sitten enemmän saalisviettiä tai terävyyttä kuin taistelutahtoa?