lauantai 28. maaliskuuta 2009

Liedon agilityt

Tänään suunnistimme Lietoon agilitykisoihin.

Ykkösluokassa on tullut viime vuosina kisattua niin harvakseltaan, että olin taas unohtanut kuinka suoraviivaisia ne radat on. Kisapaikalla huomasin myös sen, että emme ole koko talvena reenanneet lainkaan A-estettä, rengasta emmekä pussia. A:n otin pari kertaa ennen radalle menoa ihan vaan muistutukseksi, siinä ei kuitenkaan ole onneksi ollut mitään ongelmia.

Ekalla radalla muutaman esteen jälkeen kuvittelin, että Hile on tulossa aidan ohi joten työnsin sitä vähän poispäin ja sehän suunnisti heti putkelle jossa sen nenä ehti käydä ennen kuin kutsuin sen pois. Joten siitä hylky. Rata meni muuton hienosti ja vauhdikkaasti.

Toisella radalla itse hidastelin varsinkin A:n alastulokontaktilla, kun A: alta meni putki ja halusin varmistaa, että Hile tulee alas asti. Hienostihan se tuli ja aikakin riitti mainiosti nolla-tulokseen, joten Hile voitti maxi1-luokan ja nousi kakkosluokkaan!!!

Kyllä tuo Hile on vaan niin helppo ohjattava, kun se on niin kuuliainen. Vaikka vauhtiakin on tullut roimasti lisää varmuuden myötä, niin silti se ei sinkoile itsekseen mihinkään. Kun muistelee Fasua joka oli mennyt jo viisi väärää estettä ennenkuin ehti itse sanoa mitään... No, se toi haastetta ja siinä kieltämättä oppi itse enemmän.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Barkstop

Ostin viime viikolla kokeiluun barkstop-haukunestopannan. Meillä kun oikeestaan jokainen reagoi turhiin kolahduksiin ja jos kesällä joudutaan muuttamaan rivitaloon tai pahimmassa tapauksessa kerrostaloon, niin jotain konsteja pitäis olla haukkumisen vähentämiseksi. Kokeilin tuota pantaa ensin Hilelle ja se olikin yllättävän tehokas. Aluksi Hile haukkuu, mutta muutaman haukahduksen jälkeen se loppuu kuin seinään. Eli periaatteessa toimii juuri niin kuin pitää, koira saa ilmoittaa ja sitten se loppuu. Seuraavaksi kokeilin Fasulle ja siihen ei meinannut tehota ensin ollenkaan, mutta säädin herkkyyttä niin, että panta reagoi herkemmin ja kyllä alkoi tehota Fasullakin. Hyvä panta ollakseen noin halpa.

Vanhempieni Dami-löwchen kastroitiin eilen. Sillä ehkäistään vanhuuden eturauhasvaivat ja toivottavasti hillitään sen ärhäkkää luonnetta. Damilla on purentavika ja sen takia jouduttu yksi pysyvä hammaskin poistamaan, joten näyttelyihin eikä jalostukseen siitä ei olisi kuitenkaan ja onhan se jo 7v.

Nyt on koulutuksen jääneet taas aika vähiin, pihakin on niin liukas, että vauhdikkaimpia liikkeitä en uskalla lainkaan ottaa. Agility-reeneissä viime viikolla meni aikas vaikea rata hienosti ja tällä viikolla on viimeiset maneesireenit tältä keväältä. Lauantaina olisi kahden startin kisat ja seuraavalla viikolla messarissa yksi startti.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Liettuan matka

Eilen kotiuduimme Hilen kanssa Liettuasta, matka meni hyvin ja saimme kaiken mitä pitikin. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli kansainvälinen näyttely ja molempina päivinä Hile oli ROP, sai sertin ja cacibin sekä toiselta päivältä Liettuan voittaja -09 tittelin. Nyt voimme anoa KANS MVA arvoa.

Shoppailemassakin kävimme ja siellä oli ihan halpojakin löytöjä. Leeni sai upea keinuhevosen joka maksoi alle 20e ja kesänahkakengät alle 10e sekä erilaisia juomapulloja 2-4e/kpl jotka maksaa Suomessa ainakin kaksi kertaa enemmän. Näyttelypaikalta ostin ison purkin vastaavaa ainetta kuin cartivet ja se maksoi 42e eli oli kolme kertaa halvempi kuin Suomessa.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Nyt on ehditty reenaamaankin :)

Eli lähes joka päivä on jotain ehditty ottaa.

Ruutu tosissaan on selkiintynyt ja tänään kokeilin luoksetulon pysähdystä sillä vanhalla konstilla jolla olen sen opettanutkin, eli pallo lentää taakse. Se toimi hyvin ja pysähty taas kuin seinään. Kai sitä on nyt kuitenkin jatkettava, voihan tuota pyörähdystäkin reenata ja miettiä sitten ennen kisoja, että mikä vois toimia... :)

Metallinoutokin on taas paljon innokkaampi, sitä reenataan niin, että namikuppi on mun takana ja sinne pääsee kun tulee sivulle kapulan kanssa. Hilelle kun on vaikeinta metallin kanssa juuri tuo sivulle tulo.

Kaukoissa olen nyt ottanut vähän enemmän matkaa kuin aiemmin, eli en ole nyt ihan kiinni Hilessä vaan 1-2metrin päässä, eli Hilen pitää itse tajuta pysyä paikallaan tai mennä taaksepäin, niin etten painosta sitä. Tosin seisomasta istumaan työnnän käsimerkkiä sitä kohti, jolloin "autan" sitä taaksepäin. Ja se sujuukin nyt tosi hyvin. Reenaamme tälläisiä sarjoja vaihtelevilla toistomäärillä: seiso-istu, maahan-istu ja maahan-seiso. Ja alkuun tietysti aina sivulle ja siitä maahan. Useammin tarvis ottaa myös loppupaluuta sivulle...

Tunnaria otamme myös lähes joka päivä, sen reenaamista ei parane jättää vähälle, muuton tulee ongelmia. Mulla on aina ulkona maassa kapuloita (joita Leeni käy välillä räpläämässä ja siirtelemässä) ja niiden joukkoon laitan omani jonka Hile etsii.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kuulumisia

Eipäs niihin luonnetesteihin pääsekään noin vaan, oli kuulemma ollut täynnä jo aikoja sitten. En tullut aatelleeksi, että nekin on niin suosittuja. Mutta kastroidun koirankin voi sitten vissiin siedä luonnetestiin, minä kun olen aina luullut, ettei saa. Katsotaan sitä sitten joskus, että vienkö sitä ollenkaan.

Nyt ollaan reenailtu Lentsun antamilla vinkeillä ja kyllä tuo ruutu ainakin alkaa selkiytyyn, Hilen kun tarvii etsiä se silmillään kun se kääntyy luoksetulosta ruutua kohti hakemaan palloaan. Sen sijaan luoksetulon pysähdyksessä on aika paljon hommaa...

Reilun viikon päästä lähdemme Liettuaan metsästämään viimeisiä cacibeja ja ehkä tarvis harkita tämän kuun lopulla olevia agilitykisoja.