torstai 23. heinäkuuta 2009

Edistystä...

Nyt olen taas hoksannut uusia asioita. Ensinnäkin sen, että Höpillä on jo ikänsä puolesta kipuja... Tämän tajusin, kun luin kirjaa "Pelkopurija ja huomionhakija". Olen lukenut kirjan aiemminkin enkä pitänyt siitä ollenkaan, koska siinä ehdotettiin niin moneen käytöshäiriöön lääkitystä. No, nyt ymmärrän, että se on jossain tilanteissa oikeasti tarpeellista.

Kirjassa oli tosi hyvin vanhan koiran erilaisista "oireista" joille voidaan tehdä jotain. Olen viime aikoina ihmetellyt, että miksi Höpille tulee pelkoreaktio eli se yrittää karkuun, kun esim hihna jää kiinni lastenrattasiin. Tai miksei se anna enää silittää tai reagoi äärettömän voimakkaasti kynsien leikkuuseen tai korvakarvojen nyppimiseen. Kirjassa kerrottiin juuri vastaavista oireista ja syynä on pintakivut. Eli vanhuuden tuomia oireita. Nyt olen syöttänyt Höpille kipulääkettä sekä sitä serene UM:ä ja se on huomattavasti parempi. Se reaktiot ei ole enää niin voimakkaita ja näkyvin muutos on se ettei se nuku enää sängyssä mussa kiinni!!! Se nukkuu lattialla pehmeellä petillä joka ei aiemmin ollut missään tilanteessa mahdollista, Höpi tuli sänkyyn vaikka väkisin.

Nyt olen uskaltanut kokeilla yksinoloakin enemmän. Tällä viikolla yhtenä päivänä olimme Leenin kanssa ravistelemassa mattoja ja leikkimässä hiekkalaatikolla tunnin ajan ja koirat olivat sisällä. Sinä aikana koirat alkoivat vahtihaukkua kerran joka loppui aika äkkiä, kun kuulivat mun tamppaavan mattoja. Toisena päivänä jätin ne tunniksi taas yksin ja laitoin videokameran kuvaamaan eteiseen. Video oli mielenkiintoista katsottavaa varsinkin, koska koirat haukkuivat kun tulimme kotiin... Videolta näkyy, että Höpi kulkee koko ajan edestakaisin, mutta Fasu ja Hile ovat pääosin makuuhuoneessa tai sitten Hile makaa täysin rentona kyljellään makuuhuoneen oviaukossa. Tunnin aikana koirat alkavat vahtihaukkua kolme kertaa joka Fasun toimesta muuttuu ulvonnaksi... Mutta onneksi loppuu lyhyeen. Eli vaikka tekemistä ja harjoiteltavaa vielä on, niin tämä on jo suurta edistystä!

Ei kommentteja: