Ennen kuin olin elänyt päivääkään

Psalmi 139 13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.

14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!

18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Viikko sitten oli toisen lapsemme laskettu aika, lapsemme joka kuoli kohdussani. Raskauden piti olla jo neljännellä kuulla kun asia vasta huomattiin. Itse tosin ihmettelin rajun pahoinvoinnin jatkumista ja sitä, että pystyin makaamaan mahallani sekä tietysti liikkeiden puuttumista. Vatsani kuitenkin kasvoi koko ajan. Lopulta sydänääniä kun ei lainkaan kuulunut, jouduin ultraan (ekassa rv12 ultrassa emme käyneet). Halusin nähdä ultrakuvan ja siellä näkyi pieni rv8 vauva, joka ei liikkunut, kohdun koko kuitenkin vastasi raskausviikkoja eli siksi vatsanikin oli jatkanut kasvamista. Tämän jälkeen pääsimme kotiin ja vasta muutamien päivien päästä menin sairaalaan raskauden keskeytykseen. Vaikka moni kauhisteli sitä, että miksei mua otettu heti osastolle ja tehty kaavintaa, minä olin kuitenkin tyytyväinen tähän, koska silloin sain sulatella asiaa, enkä mielelläni halunnut kaavintaa.
Sairaalaan mennessäni ultra tehtiin uudestaan ja nyt sikiötä ei enää eroittanut selkeästi. Lääkäri oli myös samaa mieltä kuin minä, että kaavinta tehdään vain jos on pakko. Eli ensin yritetään käynnistää synnytys. Käynnistyskapselit tehosivat ja supistelut alkoivat, mutta eivät ne olleet mitään verrattuna oikeaan synnytykseen. Jossain vaiheessa pyysin kipulääkettä että saisin nukuttua ja luulin, että ne tuo jonkun tabletin. Mutta eipäs tullutkaan tablettia vaan piikki lihakseen... Ja siitä meni pää aivan sekasin ja kysyonkin hoitajalta, että kuuluuko tän vaikuttaa näin? Koko maailma pyöri ja sängystä ei uskaltanut nousta, kunnes... alkoi oksettaa joko kipulääkkeestä tai lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Silloin ei ollut vaihtoehtoja ja ehdin juuri huoneen lavuaarille, en edes vessaan. Samalla paineella tyhjeni sekä vatsa että kohtu. Hoitaja kysyi, että haluatko nähdä istukan ja mahdollisen sikiön ja koska mun ei tee pahaa niin tottakai halusin nähdä. Itse olin erottavanani siitä sikiön, mutta patologin lausunnossa luki, että sikiötä ei enää ollut, se oli liuennut elimistööni. Mutta istukan koko vastasi myös niitä raskausviikkoja mitä piti olla eli sekin oli jatkanut kasvamista.

Minun surutyöni oli ja on edelleen rukoilu ja tämän asian jakaminen muiden kanssa. Jos en ois voinut puhua tästä ihmisten kanssa, oisin jäänyt vatvomaan asiaa liikaa itsekseni. Keskenmeno on liian vaiettu asia vaikka se on kuitenkin tosi yleistä. Myös tämä kirjoitus ja asian muistelu on osa surutyötäni. Kun uskoo ja luottaa Jumalaan pääsee kaikista murheista yli ja uudet suunnitelmat ja haasteet odottavat. Perheemme seuraava haaste odottaa Keuruulla jonne muutamme kesällä. Joni menee opiskelemaan Iso Kirja-Raamattuopistoon ja minulla on työpaikkahakemuksia vetämässä joten odotamme innolla mihin Jumala meitä kuljettaa :)