maanantai 6. huhtikuuta 2009

Eiliset messarin agilityt

Eilen olimme messukeskuksessa agilitykisoissa ja lapsi- ja eläinmessuilla.

Messuilla oli Leenin mielestä tosi hauskaa, kunhan vaan sai juosta vapaana. Rattaissa istuminen oli tosi tylsää. Siinä väen paljoudessa ei vaan voinut irroittaa silmiään Leenistä, Leeni kun näki jotain hienoa jossain, niin hän juoksi täysiä sinne päin katsomaan mitä kiinnostavaa sieltä löytyy...

Agilitykisa käytiin serti-matolla. Hile on kerran aiemmin kisannut sillä ja on se sen verran liukas, etten uskaltanut yhtään vedättää ja käännöksissä meni aikaa. Muutamassa mutkassa jouduin oikein huutamaan Hilettä, mitä ei yleensä tarvitse tehdä, mutta kun ei pystynyt kääntymään, niin ei pystynyt.

Hile teki silti virheettömän radan, mutta käännöksissä meni sen verran aikaa, että tulokseksi tuli 2,00 eli sen verran yliaikaa saimme. Sijoituimme neljänsiksi ja siellä palkittiin viisi parasta, joten ruokapussi, kangaskassi ja inupektia tuli kotiin viemisiksi.

Keskiviikkona on Hilelle tilattu kastrointi aika, joten tämä kuu tulee aika pitkälle oleen sairaslomaa. Seuraava tiedossa oleva kisa on 12.5 Forssan tokokisa. Sitten on karenssiaika mennyt umpeen.

Ei kommentteja: