Tänään tehtiin vielä viimeiset innokkuus reenit ennen huomisia kisoja. Joka päivä innokkuus sen kun lisääntyy, mitä enemmän seuraamista ottaa ja siitä kehuu ja rapsuttelee aina pienen pätkän jälkeen. Hile jopa alkaa jo "painostaa" eli tulee vähän mun jalkojen eteen ja kiinni niihin, että näkisi paremmin mun kasvot ja vaikka olen vahingossa astunut sen karvoille, se ei välitä siitä JEE!!!
Tänään otettiin siis seuraamista ja siitä huippu usein palkkaus, ruutua jonka takana pallo palkkana kaksi kertaa ja kerran pysähdys ja maahan ja siitä palkka, luoksetulon pysäytyksiä, seisominen sujuu, kun annan sekä käsimerkin että käskyn ja niin aion tehdä kisoissakin, maahanmeno on vähän nihkeetä ehkä olemattomia vatsakarvojen takia... Mutta nyt olen vahvistanut sitäkin varsinkin sivulla ollessa ja nyt se taas putoo alas :) Sen lisäksi otettiin vielä kaukot, nekin hienosti!
Nyt on ihan erilainen olo mennä kisoihin, kun Hile on taas innokas ja tiedän, että saan nostettua virettä kehässä noilla rapsutuksilla ja kehuilla. Katsotaan huomenna miten käy :)
Toivottavasti yhtä hienosti kuin Hilen parhaalle kaverille Jesperille tänään joka sai evl:sta ensimmäisen ykköstuloksen! Onnittelut vielä Marjalle ja tolleri Jesperille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti